Rasvauskoulu lasten iholle

Kesään liittyy läheisesti rantaleikit ja oleskelu auringon voimakkaassa paisteessa. Tässä on parhaat rasvausvinkit, joita noudattamalla voit suojata pieniä lapsia kesäauringolta.

On toki ihanaa, kun talvi on ohi ja pitkät, lämpimät kesäpäivät vihdoin saapuvat. On kuitenkin tärkeä suojata lasten iho lämmittäviltä auringonsäteiltä. Lapsilla on ohuempi iho ja vähemmän pigmenttiä, joten he palavat helpommin. Suojaamalla lasta auringolta alusta alkaen ihosyövän riski pienenee jatkossa ja minimoit myös palovammojen riskin. Kaupan päälle lapsi saa terveen suhtautumisen aurinkoon. Tutustu parhaisiin vinkkeihimme nauttiaksesi auringosta turvallisesti.

Levitä aina aurinkovoidetta ennen kuin menet aurinkoon. Pienen lapsen rasvaaminen on usein haastavaa. Levittämällä vartalolle ja kasvoille aurinkovoidetta ennen puistoon tai uimapaikalle menoa vältytte siltä, että retki alkaa riidoilla ja vastustelulla.

Älä säästele tuotetta. Jotta aurinkosuojatuote saavuttaisi tuotteessa mainitun suojakertoimen, tuotetta on käytettävä riittävästi. Noin viisivuotias lapsi tarvitsee suurin piirtein 15 millilitraa kullakin rasvauskerralla koko vartalon suojaamiseksi. Oletko epävarma siitä, rasvasitko jonkin kehon osan kunnolla? Rasvaa vielä kerran ollaksesi aivan varma!

Lisää aurinkovoidetta usein. Rasvaa joka kolmas tunti ja aina uimisen jälkeen.

Käytä vedenkestäviä tuotteita. Kaikki ACO lapsille kehitetyt aurinkotuotteet ovat erittäin vedenkestäviä ja kestävät uimisen sekä altaassa ja uimarannalla polskimisen.

Levitä voidetta koko vartalolle. Hiero aurinkotuotetta pyörivin liikkein koko vartalolle varmistaaksesi, ettei mikään kohta jää rasvaamatta. Muista rasvata myös korvantaustat, hiusraja, nenä sekä kädet ja jalat. Tuotevalikoimaamme kuuluu sekä suihkeita ja puikkoja että voidemaisia aurinkotuotteita. Selvitä, mikä sopii parhaiten sinulle ja lapsellesi.

Muista:

  • Vältä mahdollisuuksien mukaan suoraa auringonvaloa – tiedämme, että se on joskus vaikeaa, mutta alle 1-vuotiaat lapset tulisi pitää poissa suorasta auringonvalosta.
  • Sekä pienet että isot lapset tulee aina suojata vaatteilla: esimerkiksi erityisillä UV-suojan sisältävillä aurinkosuojavaatteilla yhdessä aurinkohatun kanssa. Älä unohda myöskään aurinkolaseja, joilla suojataan pienet silmät.
  • Aurinko on voimakkaimmillaan keskellä päivää kello 11-15. Vietä lounastauko varjossa tai sisätiloissa.
  • Älä anna pilvien hämätä. Ohuet pilvet saattavat heikentää auringon lämpöä, mutta ne päästävät läpi suuren osan UV-säteilystä.
  • Rasvaa lapsesi myös arkisin. Aurinko loistaa yhtä voimakkaasti päiväkodin pihalla ja puistossa kuin rannallakin.
Aurinkosuoja
Kids Sun Lotion SPF 50+Aurinkovoide lapsille spf 50+
Sun Kids Spray Active Spf 50+Aurinkosuihke lapsille spf 50+